Puheenvuoro - Anförande 13.9.2022

Johan Kvarnström

Ärade talman, arvoisa puhemies, 

Tuhansien paperittomien ihmisten tilanne Suomessa on kestämätön. Tarvitaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Ensiksi haluan kuitenkin todeta, että tämä on tarpeellinen esitys paperittomien välttämättömästä terveydenhuollosta. Tärkeä ja järkevä esitys ja hallitusohjelman mukainen.

Käytännössä on kyse siitä, että paperittomille ja paperittomien kaltaisessa tilanteessa esitetään samoja oikeuksia, jotka turvapaikanhakijoilla jo on. Paperittomien lasten osalta esityksenä on, että heillä olisi oikeus terveydenhuollon palveluihin samoin perustein kuin niillä alaikäisillä, joilla on kotikunta Suomessa. Tämä on perusteltua lasten erityisen haavoittuvan aseman johdosta.

Kannatan esitystä lämpimästi - ihmisoikeuksiin kuuluu enemmän kuin kiireellinen hoito. Useat Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset tunnustavat ihmisoikeudeksi henkilön oikeuden terveyteen ja terveydenhuollon saamiseen.

Pelkkä kiireellinen sairaanhoito ei tyydyttävästi täytä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vaatimuksia varsinkaan pidempään Suomessa oleskelevien henkilöiden ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osalta.

 Välttämättömät palvelut voivat olla monenlaisia, esimerkiksi raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut. Niillä palveluilla suojellaan syntyvää lasta.  

Arvoisa puhemies,

Esityksen mukaan tartuntatautien ennalta ehkäisevä hoito, kuten rokotukset, olisivat välttämättömäksi katsottavia, mikäli tarkoituksena on samalla estää epidemioiden leviäminen. Kysyn, eikö oikeus kaikkiin rokotusjärjestelmän rokotuksiin olisi koko yhteiskunnan intressissä?

Haluan kiinnittää huomiota myös tiedon saamiseen. Ennalta ehkäisevä hoito on halvempaa verrattuna kiireelliseen hoitoon, ja ennen kaikkea myös inhimillisempää. Iso haaste on, että monet paperittomat pelkäävät ottaa yhteyttä terveysasemalle. He joutuvat pelkäämään viranomaisia ja karkotuksia. On äärimmäisen tärkeää luoda luottamusta, ja jakaa tietoa, jotta nämä ihmiset hakevat siihen hoitoon mihin heillä on oikeus hyvissä ajoin, eivätkä odota kunnes tilanne on pahentunut ja tarvitaan kiireellistä sairaanhoitoa.

Nopeammalla puuttumisella terveydentilaan voidaan ehkäistä esimerkiksi tartuntatautien leviämistä ja erikoissairaanhoidon palveluihin turvautumista. Kustannusnäkökulmasta varhaisella terveysongelmien ennaltaehkäisemisellä voi olla siis merkittäviäkin kustannuksia säästäviä vaikutuksia.

Arvoisa puhemies,

 Kiireellisen hoidon lisäksi osa nykyisistä kunnista on tarjonnut jo nyt paperittomille mahdollisuuden osin myös kiireettömään hoitoon. Rajaukset ovat jonkin verran vaihdelleet kuntien kesken. Hallituksen esitys on valmisteltu siten, että se ei laajentaisi näiden kuntien käytäntöjä siitä, mitä katsotaan välttämättömään kiireettömään terveydenhuoltoon. Tämä herättää kysymyksiä rajoituksista ja palveluiden laajuudesta.

 On myös kuntia, jossa asiasta on käyty keskusteluja, mutta päätöksiä ei ole syntynyt. Silloin yksi keskeinen argumentti on ollut, että tämä on asia joka pitäisi hoitaa kansallisella tasolla, jotta tilanne olisi yhdenvertainen jokaisessa kunnassa. Se toteutuu nyt, ja hyvä niin.

Pitää juridisesti miettiä tarkkaan, milloin henkilö on “lähdössä kotimaahansa”. Onko näin, jos karkotuspäätös löytyy vaikka se ei olisi ihmisen halu, päinvastoin?

 

Arvoisa puhemies,

 Tämä esitys on kannatettava ja parantaa tilannetta. Samalla tarvitaan muitakin esityksiä paperittomien ihmisten tilanteen ratkaisemiseksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle on tärkeitä suosituksia. Siinä sanotaan, että “Suomeen ennen vuotta 2017 saapuneiden ja täällä edelleen vailla oleskelulupaa olevien oleskelu tulisi virallistaa erillislailla” ja kertomuksessa lukee osuvasti, että “on kaikkien etu, että vailla oleskeluoikeutta maassa oleva henkilö pyrkii virallistamaan asemansa hakemalla oleskelulupaa.”

“Ulkomaalaislain on mahdollistettava hakijan kokonaistilanteen huomioon ottaminen nykyistä paremmin.” 

Tästä keskustellaan enemmän torstaina kun Lupa elää-kansalaisaloite on esityslistalla. En voi osallistua siihen debattiin, mutta annan tukeni aloitteelle ja sen tavoitteille jo tässä ja nyt.

Ärade talman,

Den här propositionen om mer än brådskande vård för så kallade papperslösa är viktigt. Förslaget stärker de mänskliga rättigheterna och ökar medmänskligheten. Samtidigt är det motiverat både medicinskt och ekonomiskt med tidig och förebyggande vård.

Samtidigt förblir situationen ohållbar för papperslösa i Finland idag. Det behövs en mer omfattande lösning. Både inrikesministeriets rapport och diskrimineringsombudsmannens rekommendationer ger goda förslag. Därtill ska vi diskutera medborgarinitiativet Tillstånd att leva här senare i veckan. Jag är då förhindrad att delta, men vill redan nu ge initiativet mitt stöd.

Avslutningsvis: tack till regeringen Marin för den här motiverade propositionen.

Johan Kvarnström