Kvarnström: Ajatuksia hallituksen ja valtion roolista hoitoalan palkkakiistassa

Johan Kvarnström (SDP)

Monet vaativat nyt hallitukselta ja valtiolta rahaa, jotta hoitajat saavat ansaitsemansa palkan. Haluan nyt yrittää selventää tähän liittyviä kysymyksiä. Onko hallitus se, joka päättää hoitajien palkoista ja toimii työmarkkinaosapuolena? Ei. Onko hallituksella silti jonkinlainen rooli? Kyllä. Miten? Näin:

Eduskunta tekee päätökset valtion budjetista, jossa on varattu tietty määrä rahaa sosiaali- ja terveysalalle ja tietysti resursoinnin taso vaikuttaa sekä työnantajan asenteeseen että liikkumavaraan. Mitä tiukempi budjetti, sitä vaikeampaa on hyväksyä huomattavia palkankorotuksia.

Lisäksi hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmässä on mekanismi kustannustason muutosten huomioimiseksi. Laissa on hintaindeksi, joka perustuu pääosin yleiseen palkkatasoindeksiin ja vähäisemmässä määrin kuluttajahintaindeksiin sekä työnantajan sosiaaliturvamaksuihin. Se, että käytetään yleistä palkkatasoindeksiä, tarkoittaa käytännössä sitä, että valtio korvaa palkankorotukset automaattisesti, mutta ei täysimääräisesti. Siis ainoastaan ​​yleisen palkkakehityksen mukaisesti, mutta ei sen ylittävien korotusten osalta.

Joten kun hoitajat vaativat ja tarvitsevat tuntuvampia korotuksia, hyvinvointialueiden on saatava valtiolta enemmän rahaa kuin ne automaattisesti saavat edellä mainitun mekanismin mukaisesti, jotta säästöjä ei tarvitsisi kohdentaa muualle (lue: leikata palveluverkosta, ”tehostaa”).

Valtion taloudellisesta näkökulmasta palkankorotukset maksavat joka tapauksessa tietysti saman verran. Mutta ensinnäkin, on myös erittäin kallista olla nostamatta palkkoja, sillä hoitoalan kriisi pahenee samalla kun hoidon tarve kasvaa, joka lisää painetta kalliimpaan erikoissairaanhoitoon, koska ihmiset eivät saa hoitoa ajoissa. Toiseksi on silti tärkeää, että hyvinvointialueet saavat korvauksen tietyiltä osin automaattisesti. Tämä osa voisi olla suurempi, koska silloin neuvottelut sujuisivat helpommin. Samalla on hyvä, että automatiikka on ylipäänsä sisällytetty lakiin, mitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että valtio ei voi korvamerkitä palkkarahaa - entä jos palkkataso olisi kunkin hallituksen päätettävissä? Se olisi hoitajille vaarallista ja aiheuttaisi jatkuvaa epävarmuutta. Kerrat, jolloin valtio on syytänyt enemmän rahaa terveydenhuoltoon ilman muutoksia työehtosopimukseen, eivät ole näkyneet palkoissa, sillä rahat ovat menneet muuhun toimintaan ja palkat on maksettu silloisten työehtosopimuksien mukaan.

Mikäli valtio olisi osa neuvotteluita, tarvittaisiin paluu kolmikantayhteistyöhön ja se ei tapahdu yhdessä yössä. Muutos pysäyttäisi käynnissä olevat neuvottelut joksikin aikaa ja ennen kaikkea, päätös ei ole yksin hallituksen käsissä.

Nyt on niin, että neuvottelujen tulee tuottaa tulosta ja valtion tekee automaattisen säädön hyvinvointialueiden rahoitukseen, ja jotta alueet voivat tarjota samoja palveluja korkeammilla palkkakustannuksilla, valtion tulee vaatia enemmän panostusta ja tietysti se on tehtävä, koska hoitoalan tilanteen ja kriisin ratkaisujen on oltava kestäviä.

Mutta se, että nyt vaaditaan hallitusta ottamaan vastuuta ja myöntämään rahaa, on eräänlainen väärinkäsitys valtion roolista tässä yhteydessä.

Ja tietysti neuvotteluissa on kyse muustakin kuin palkoista, mutta palkkataso on ehdottoman keskeisin tekijä. Tietysti Marinin hallitus on tehnyt ja tekee muutoksia hoitajapulan korjaamiseksi, aina hoitajamitoituksen tiukentamisesta koulutuspaikkojen lisäämiseen.

Johan Kvarnström

Kansanedustaja (SDP