Puheenvuoro hoitajamitoituksesta, anförande om vårdardimensioneringen

14.11.2023

Ärade talman, arvoisa puhemies,

Tässä hoitohenkilöstön mitoitusta koskevassa asiassa on tärkeää muistaa, miksi sitova vaatimus alun perin kirjoitettiin lakiin. Aluksi henkilökunta hälytti järjestelmän puutteista. Sitten paljastui useita järkyttäviä tapauksia laiminlyönnistä. Poliittinen yksimielisyys vahvistaa lakia ja parantaa tilannetta alkoi kasvaa.

Se on nyt osittain tapahtunut ja tuonut mukanaan hyvää, kun laki uudistettiin vuonna 2020, vaikka siinä onkin ollut myös käytännön haasteita.

Aikataulu oli osittain liian kunnianhimoinen, ja siksi vaatimusten viimeistä kiristämistä siirrettiin tämän vuoden keväästä joulukuuhun. Se oli ikävää, mutta se arvioitiin tarpeelliseksi, koska monilla yksiköillä ei olisi ollut todellista mahdollisuutta täyttää vaatimuksia ajoissa.

Tämä on myös perustelu viimeisen parannuksen lykkäämiselle, mutta nyt hallitus haluaa siirtää koko asian jopa neljällä vuodella. Se on aivan liian pitkä aika.

Väite siitä, ettei henkilökuntaa ole tarpeeksi aiemmin, ei ole riittävä perustelu näin pitkään siirtymiseen.

Ensinnäkin on selvää, että muutos säästää 89 miljoonaa euroa vuodessa. Siksi tehostetun palveluasumisen yksiköt ja pitkäaikaisen laitoshoidon toimintayksiköt saisivat huomattavasti enemmän resursseja ilman hallituksen ehdottamaa muutosta.

Toiseksi yksi henkilöstöpulan syistä on se, että monet terveysalalla koulutetut valitsevat työskennellä jossain muualla. Tämä johtuu siitä, että he kokevat työn liian stressaavaksi tai heillä ei ole mahdollisuutta tehdä sitä kestävällä ja arvokkaalla tavalla. Työolojen parantuminen kannustaa palaamaan alalle, kun hoitajat tietävät, että he voivat tehdä työnsä hyvissä olosuhteissa. Alan houkuttelevuus paranisi, mutta se ei näytä painavan hallituksen vaakakupissa yhtä paljon kuin säästö.

Niin kauan kuin tämä ongelma on olemassa, lisää koulutuspaikkoja ei yksin riitä ratkaisuna. Ei auta, jos ne, jotka koulutetaan, jättävät sektorin. Satsauksia alan koulutukseen tehtiin jo edellisellä kaudella ja ne ovat jo tuottaneet tulosta.

Kolmanneksi hallituksen maahanmuuttopolitiikka vaikeuttaa työvoimapulan ratkaisemista.

Siksi en hyväksy hallituksen perusteluja siirtää hoitajamitoituksen parantamista neljällä vuodella eteenpäin. Se näyttää perustuvan pohjimmiltaan säästötoimenpiteeseen.

Ärade talman,

Det är viktigt att i den här frågan om vårdardimensionering komma ihåg varför ett bindande krav från början skrevs in i lagen. Först slog personalen larm om systemets brister. Sedan uppdagades flera chockerande fall av vanvård. Brister fanns på såväl privata som kommunala sidan. Det växte fram en allt större politisk enighet om att skärpa lagen och gå från rekommendationer till krav som ökade med tiden.

Det har nu delvis skett och fört gott med sig sedan lagen förnyades 2020 trots en del praktiska utmaningar.

På grund av att tidtabellen blev för ambitiös sköts den sista skärpningen av kraven fram från våren i år till december. Det var tråkigt, men bedömdes vara nödvändigt eftersom många enheter skulle sakna en reell chans att uppfylla kraven i tid. Så lyder motiveringarna till att skjuta fram den sista förbättringen också, men nu vill regeringen skjuta fram det hela med så mycket som fyra år. Det är allt för länge.

Argumentet att det inte finns tillräckligt med personal tidigare håller inte.

För det första står det svart på vitt att ändringen sparar 89 miljoner euro per år. Alltså skulle verksamhetsenheter för serviceboende med heldygnsomsorg och verksamhetsenheter för långvarig institutionsvård för äldre få betydligt mer resurser utan den ändring som regeringen föreslår. Resurser som skulle gå till mer personal, till fler vårdare.

För det andra är en av orsakerna till personalbristen att många som är utbildade inom vårdsektorn väljer att arbeta inom något annat yrke. Detta eftersom de upplever att jobbet är för stressigt eller att de inte får möjlighet att utföra det på ett hållbart och värdigt sätt. Så länge detta problem finns kan vi inte vänta på att ha utbildat fler. För det hjälper inte om de som utbildas ändå lämnar sektorn. Satsningar på mer utbildning gjordes redan under förra perioden och har redan gett resultat.

För det tredje går regeringens invandringspolitik emot arbetet med att lösa arbetskraftsbristen.

Därför köper jag inte regeringens argument för att skjuta fram en förbättring av personaldimensioneringen vid äldreboenden med fyra år. Det verkar i grund och botten handla om en sparåtgärd.