Meidän on tuettava Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeen ja etsittävä rauhan mahdollisuuksia

Johan puhumassa miekkarissa sotaa vastaan Tammisaaren torilla helmikuun lopussa vuonna 2022.

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä aloitti inhottavan hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Meidän on tuettava Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeen ja etsittävä rauhan mahdollisuuksia Ukrainan suvereniteetista ja ihmisoikeuksista vähääkään tinkimättä.

Tämä päivä, 24. helmikuuta, herättää ajatuksia. Sota on kestänyt jo vuoden eikä loppua näy. Varmaa on, että meidän on johdonmukaisesti tuettava Ukrainaa kaikin sellaisin keinoin, jotka eivät johda kriisin kärjistymiseen. Tämä on sekä meidän moraalinen velvollisuutemme että omien etujemme mukaista, koska Suomi on Putinin Venäjän naapurimaa.

Vaikka sodasta tulisi todella pitkäkestoinen, emme saa koskaan antaa Euroopassa käytävän sodan normalisoitua emmekä saa turtua siihen. Sen sijaan meidän on entistä vahvemmin ja painokkaammin tuomittava väkivalta, autettava Ukrainan puolustusta ja ennen kaikkea etsittävä uusia keinoja rauhan solmimiseksi, vaikka se tuntuisi olevan täysin mahdotonta.

Muistan hyvin viime vuoden helmikuun 24. päivän aamun. Heräsimme tuona aamuna surulliseen uutiseen. Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan tuntui tosi pahalta. Se oli valtava takaisku luottamukselle monilla tasoilla. Myös Suomen turvallisuustilanne muuttui merkittävästi, vaikka maahamme ei kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa.

Jälkikäteen voimme tietenkin nähdä, että hyökkäys oli ollut odotettavissa Venäjän aiempien edesottamusten perusteella. Se oli looginen seuraus Putinin maailmassa, mutta meidän näkökulmastamme se oli täysin katastrofaalinen erehdys kaikkien kannalta, myös Venäjän.

Itkin nähdessäni uutiskuvat perheistä, jotka hakivat suojaa metrosta. Pyyhin kyyneleet ja päätin, että keskittyisin johdonmukaisesti tekemään oman pienen osuuteni, kaiken voitavani, Euroopan vakauden ja rauhan sekä Suomen turvallisuuden eteen. Käytännössä tämä tarkoitti Ukrainan tukemista ja Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisprosessia.

Pidimme tuona aamuna vuosi sitten SDP:n puoluehallituksen kokouksen ja tietenkin tuomitsimme sodan heti. Onneksi Putinin suunnittelema nopea valtaus ei onnistunut. Ukraina puolustautui ylpeästi ja tehokkaasti. Myöskään muu Eurooppa ei jakautunut siten kuin Putin oli saattanut olettaa, vaan se pysyi hyvin yksimielisesti Ukrainan puolella sekä sanoissa että teoissa.

Eurooppaan tuli tietenkin energiakriisi, mutta maanosan kehitys kohti energiaomavaraisuutta kiihtyy samalla. Putinin Venäjä taantuu neuvostotyyliin. Se on tuhoisaa ja näköalatonta. Kysymys kuuluu, että miten Venäjästä voisi tulla osa kestävää tulevaisuutta. Väkivaltaan, sortoon, öljyyn ja kaasun turvautuminen ei ole kestävää. Tämä on merkittävää rauhan kannalta tilanteessa, jossa rauha tuntuu kaukaiselta ja mahdottomalta saavuttaa muulla tavoin kuin siten, että Ukraina saavuttaisi sotilaallisen voiton Venäjästä.

”Maailmassa käydään tosiaan muitakin sotia.” Se on totta, mutta sellaiset sodat, joissa valtio hyökkää toiseen valtioon, ovat vähentyneet ja useimmat tämän hetken aseellisista konflikteista ovat sisällissotia. Venäjän hyökkäyssodan kaltaisten sotien tulisi kuulua menneisyyteen, niin kuin ne enimmäkseen kuuluvatkin.

Olen kuullut monien sanovan, että pitäisi puhua enemmän rauhasta. Se on totta, mutta vaikeaa. Emme saa hyväksyä Ukrainan täysivaltaisuutta loukkaavia neuvotteluja. Emme voi tehdä kompromisseja valtioiden täysivaltaisuuden ja maiden itsemääräämisoikeuden suhteen. Samalla Venäjällä vallitsevan kertomuksen tulee muuttua, jotta maasta tulisi rauhanomaisempi. Venäjä pitäisi saada vakuuttuneeksi sellaisesta visiosta, jossa venäläiset ovat osa tulevaisuutta. Se on mahdotonta, jos he jatkavat sotimista. Myös sanktiota pitäisi kiristää entisestään.

Olipa tilanne miten synkkä ja toivoton tahansa, meidän tulee vaalia jokaista pientä rauhan kynttilää. Sotia ei tavallaan ikinä voi voittaa. Mutta ne päättyvät joskus. Haluan meidän tekevän kaikkemme, jotta tämä sota loppuisi siten, että karttaa ei piirrettäisi uudelleen, ja että Venäjän ei annettaisi jälleen kerran sanella muiden maiden kohtaloita.

Rauhan koittaessa meidän on kyettävä katsomaan itseämme peilistä ja sanomaan, että teimme oikein. Meidän on myös autettava jälleenrakennuksessa.

Johan Kvarnström