Juhliessamme syntymäpäiviä hajotettiin eräs perhe

Kolumni: Demokraatti.fi.

 Yritin rentoutua ja keskittyä yhden lapseni juhliin. Siivosimme, teimme ostoksia, leivoimme ja kaikki oli kunnossa. Samaan aikaan minulla oli jäytävä tunne sydänalassa, kun ajattelin sitä Länsi-uusmaalaista perhettä, joka hajotettaisiin samaan aikaan. Olen luonnollisesti pitkään häpeällisesti tiennyt, miten huonosti Suomi kunnioittaa lasten oikeuksia, kun kyse on maahanmuuttajista. Mutta samoin kuin useimmat muut, se koskettaa minua voimakkaammin, kun tiedän mistä lapsista on kyse. Nämä lapset ovat, aivan kuin minunkin lapseni, syntyneet Suomessa. He ovat saman ikäisiä päiväkotilapsia kuin minunkin poikani. Hekin nauttivat leikkimisestä Leijonapuistossa. Ja nyt heidät on pakotettu lähtemään maasta huolimatta siitä, että heidän äitinsä työskentelee täällä Valviran laillistamana sairaanhoitajana. He ovat isänsä kanssa maassa, jota eivät ole aiemmin nähneet, ja josta hän lähti 25 vuotta sitten (ja jossa äiti ei ole koskaan käynyt). Ensimmäiset päivät oli vanhepi lapsi  ”voimakas”, sitten lohduton itku.     

On jotain syvästi kyynistä siinä, että toivotamme avosylin tervetulleeksi sairaanhoitajan, mutta sanomme, että hänen kokoaikatyöstä saamansa palkka on liian pieni, jotta lapset saisivat elää täällä, ainoassa maassa, johon he ovat tottuneet ensimmäisten elinvuosiensa aikana.  On hyytävää kylmyyttä siinä tosiasiassa, että hänen miehensä ja lasten isä olisi saanut jäädä ilman työtapaturmaa, jossa hänen selkänsä kipeytyi ja hän joutui lopettamaan työnsä, jolla hän esikoisen synnyttyä oli elättänyt perhettä. Järjestelmävika on myös, ettei uutta työsuhdetta oteta huomioon riittävän ajoissa. Että päätös pohjautuu vanhentuneisiin tietoihin.

Tässä tapauksessa ei siis ole kyse turvapaikan hakemisesta vaan työperäisestä maahanmuutosta. Perhe ei vetoa mihinkään uhkaan. Kaikki on joka tapauksessa traagista. Jo se, että on pakotettu hakemaan ”perheen yhdistämistä” lasten kanssa, jotka ovat syntyneet ja asuneet ikänsä Suomessa, on alentavaa

Ei kukaan, joka vakavissaan on tutkiskellut väestöennusteita, voi kieltää, ettemmekö tarvitsisi lisää maahanmuuttoa. Miten sitä säädellään, siitä vallitseekin sitten erilaisia mielipiteitä. Erottaa tai ei erottaa lapsia vanhemmistaan on kuitenkin ensi sijassa moraalikysymyseikä kysymys maan tarpeista. Perheitä voidaan nykyisin hajottaa aivan liian kevyin perustein, vaikka sen pitäisi olla äärimmäisen poikkeuksellista. 

Ihmisoikeuksien toteutusta täytyy parantaa nopeammin. Se on menossa oikeaan suuntaan, mutta liian hitaasti. Ennen kesätaukoa Eduskunta hyväksyi lakimuutokset, jotka vahvistavat turvapaikanhakijoiden oikeussuojaa hallitusohjelman mukaisesti. Tämän lisäksi työministeriö työskentelee toteuttaakseen ohjelman maininnat työperäisestä maahanmuutosta. Lasten oikeuksien suhteen tarvitaan kuitenkin vahvempia toimia.   

Eduskunnan ihmisoikeusverkosto tekee tärkeää työtä, mutta suhteellisen harva edustaja on paneutunut. Suuri haaste on myös, että lainsäädäntö on jo täynnä hienoja kirjauksia lasten parhaan huomioon ottamisesta. Myös maahanmuuttoviraston eri dokumentit ottavat ne hyvin esiin. Samanaikaisesti konkrettinen tulos on usein märkä rätti lähimmäisyyden tunteen kasvoille. Niin että 5-vuotias itkee vieraassa maassa kaivaten äitiään, joka työskentelee täällä toivoen voivansa jonain päivänä elää täällä myös lastensa kanssa.  

Johan Kvarnström